Kohti valoa

Vaikeiden aikojen keskellä vastuullisuus korostuu.

Kiinteistönvälitysalalla yleisesti on jouduttu miettimään toimintatapoja, tehostamaan käytäntöjä sekä sopeutumaan sähköisten palveluiden pakkokäyttöön.

Välittäjän on helppoa siirtyä etätyöhön normaalien toimistorutiinien osalta. Asiakaskohtaamiset ovatkin sitten asia erikseen. Yleisesittelyt ovat lopetettu tai jaksotettu niin, että vain yksi ostajaehdokas kerrallaan pääsee sisälle. Moni ”tuleva” myyjä on siirtänyt asunnon myynnin myöhempään ajankohtaan. 

Missä sitten asuntokaupan suhteen mennään nyt, kun rajoitustoimet ovat olleet noin neljä viikkoa voimassa?

Alkuun tuli tietysti shokki, kaikki miettivät, miten tästä selvitään. Nopeasti kuitenkin kävi selväksi, että asuntokauppa ei ole tänä aikana pysähtynyt. Yksityisesittelypyyntöjä tulee enemmän kuin pitkään aikaan. Ostopäätöksiä tehdään ja kauppoja sovitaan hyvin. Helposti on huomattavissa, että asunnonetsijöistä suurin osa on tosissaan liikkeellä, ns. renkaanpotkijat loistavat nyt poissaolollaan. Uusia toimeksiantojakin tehdään, toki tällä puolella on havaittavissa ymmärrettävää varovaisuutta ja epätietoisuutta. Toiset sanovat, että markkina on kovinkin rauhoittunut, tämä ihmetyttää. Olisiko sittenkin vain kyse välittäjän ”puoliluvallisesta” lonkan vedosta?

Käsitykseni mukaan pankeissakin ovat  ns. rahahanat auki edelleen. Toki työllisyystilanteen muuttuessa, myös rahoituksen saaminen voi olla haastavampaa, mutta niinhän se on normaalioloissakin.

Paljon puhutaan myös hintojen kehityksestä, tässä tapauksessa usein synkistellen ja alaspäin osoittavin kuvaajin. Asuntojen hintojen laskuun ei ole mitään perusteita tällä hetkellä. Korot ovat alhaalla, pankit joustavat maksuajoissa, pakkomyyntejä ei ole tulossa, mikäli asiat jatkuvat näin.

Mikä muuttuu vai muuttuuko mikään?

Se on nyt jo selvää, että sähköiset työkalut välittäjän työn apuna ovat tulleet jäädäkseen. Osa meistä (ml. Näytönpaikka) on niitä käyttänyt aktiivisesti jo ennen #koronteenia, mutta nyt viimeisetkin ovat heränneet ja ottaneet digiloikan tekemisissään.

Toinen asia mitä me haluamme korostaa ja uskon, että se vastaa myös yleistä käsitystä: Henkilökohtaisten tapaamisten merkitys välitystyössä ja kanssakäymisessä yleensä tulee korostumaan. Arvostus ennen niin normaalia kasvotusten tapaamista kohtaan palaa jälleen kukoistukseen, ja hyvä niin. Toivon, että tänäkin aikana muistaisimme, miten tärkeää keskustelu ja kanssakäyminen on. Liian helposti ”piiloudutaan” viestien ja sähköpostien lähettämiseen, sen sijaan, että otettaisiin vanha kunnon luuri käteen, soitetaan ja käydään keskusteluja. Kyllä jokainen meistä on vähintään sen puhelun arvoinen. Asia erikseen on sitten jos yhteydenpidosta välittäjän kanssa on muuta sovittu. 

Kohti Valoa

Kaikki kriisit päättyvät aikanaan, niin tämäkin. Kaikkia meitä koetellaan nyt ennen kokemattomalla tavalla (pl.sota-ajat). Synkkyys väistyy ja vaihtuu valon kajastukseen. Itse asiassa taitaa tuota valoa jo jonkin verran pilkahdellakin. Uskotaan omaan tekemiseen, lisätään kierroksia ja ollaan innovatiivisia. Se on ainoa oikea keino selättää tämä #koronteeni mahdollisimman vähin vaurioin.

Asunnon myyntiä suunnitteleville vinkiksi: Nytkin on hyvä aika myydä asunto. Meidän vastuulliset välittäjämme huolehtivat siitä, että kaikki sujuu poikkeusaikoinakin sujuvasti ja ammattitaidolla. Ostajia on liikkeellä paljon, päätöksiä tehdään nopeallakin aikataululla. Vastuullinen ja osaava välittäjä hoitaa sinunkin asuntokauppasi rakkaudella näissä poikkeuksellisissakin oloissa.

Hyvää pääsiäistä!